Mika Kivimaa

Yksilön vapaudesta

Kunkin yksilön vapaus on sidoksissa hänen vastuuseensa. Jos yksilö ei kykene vastaamaan itsestänsä ja tekemisistään, hänellä ei ole vapautta. Ennen kaikkea siksihän rikolliset vangitaan, jotta he eivät yhä eläisi niin kuin heillä ei olisi vastuuta. Koska elämme samalla planeetalla ja vieläpä ihmisyhteisöissä, meillä on vastuu paitsi itseämme ja Jumalaa, myös toisiamme kohtaan. Siksi sen, joka näkee tai muutoin tietää rikoksen tehdyn, on paljastettava tietonsa, jottei rikollinen yhä jatkossa vahingoittaisi meidän kenenkään elämään.

Ihmisenä meillä on vapaus ja vastuu puolustaa ihmisyyttä. Ihmisyyteen kuuluu se, että emme jätä heikompaa yksilöä kurjuuteen ja että meillä jokaisella on arvo, ihmisarvo. Kristittynä minun ihmiskuvani mukaan tämä arvo on täsmälleen samansuuruinen jokaisella. Meillä jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Tämän oikeuden tulisi olla totta myös käytännössä joka maassa, jotta se olisi myös vapaus. Riippumatta siitä, onko yksilöllä syntymätodistusta tai jos hän on rajoittunut kyvyiltään tehdä työtä elantonsa hankkimiseksi, yksilöillä pitäisi olla vapaus ihmisarvoiseen elämään.

Vapautta hallita itseään ja vaikuttaa elämänsä suuntaan ei saa perusteetta tai valheellisin perustein ottaa yksilöltä pois. Vapaus ihmisarvoiseen elämään kytkeytyy vastuuseen puolustaa ja rakentaa ihmisyyden tuntoa. Mitä suurempi vastuu yksilöllä on, sitä enemmän hänellä on vapautta. Mitä enemmän yksilöllä on kykyä kantaa vastuuta, sitä enemmän hänellä on vapautta tehdä myös toisia koskevia päätöksiä. Meillä kenelläkään ei ole mitään vapautta ilman siihen kuuluvaa vastuuta. Mitä vahvempi moraalinen perusta on, sitä paremmin se kantaa itseään ja jättää vähemmän tarvetta valtion ohjaukselle, kontrollille ja pakkovallalle. Valtiollisten rakenteiden pitäisi erityisesti siksi tukea moraalia.

Joillekin ihmisille vapaus tarkoittaa vapautta vastuusta. Se ei ole kuitenkaan todellista vapautta, vaan vastuun pakenemista. Samalla se on sitoutumista siihen, että paetaan todellisuuden tunnustamista; sen tunnustamista, että vapaus ja vastuu kytkeytyvät aina yhteen. Pakeneva henkilö ei ole todella vapaa. Jotkut ovat ajatelleet, että demokratia tarkoittaa yksilön vapautta tehdä valintoja elämässään. Se ei kuitenkaan ole demokratiaa. Se on individualismia. Demokratia on sitä, että yhdessä päätetään, missä määrin yksilöllä on mahdollisuus tehdä valintoja elämässään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.