Suomessa ajatellaan usein virheellisesti, että uskonto on yksityisasia. Näin ei ole. Uskonnollinen vakaumus on yksilön henkilökohtainen asia ja sen vapaan valinnan edellytys on valtiossa harjoitettava uskonnonvapaus. Uskonto on siis henkilökohtainen asia, mutta ei koskaan yksityisasia, vaan se on yhteisöllinen asia.…
Olisi voitu varautua paremmin!
Suomalainen maataloustuotanto on ennenkokemattomassa kustannuskriisissä. Tiloja lopetetaan kiihtyvällä tahdilla. Turvevarastot ovat ennätysalhaiset ja turpeennostokoneita on jo romutettu. Kiinteistöverot nousevat ja sähkön, polttoaineiden ja etenkin lannoitteiden hinnat ovat pilvissä. Pääministerin mukaan Suomessa on ”ikään kuin sotatalous”. Miten tähän on tultu? Sota-aikana…
Ryssät murskaa kaiken
Minun kielenkäytössäni sana ”ryssä” tarkoittaa venäläistä tai Venäjän vähemmistökansallisuuteen kuuluvaa ihmistä, joka kannattaa sotaa tai taistelee Venäjän armeijassa jonkin muun maan sotilaita vastaan. Kaikki venäläiset eivät ole ryssiä, mutta ryssiä on Venäjällä huolestuttavan paljon. Ryssät ovat tänä vuonna 2022 rikkoneet…
Ukrainan voitto on elintärkeää koko Euroopalle
Venäjä on jo vuodesta 2014 lähtien pyrkinyt muuttamaan Euroopan turvallisuusjärjestystä. Tämä turvallisuusjärjestys perustuu periaatteeseen, että valtioiden rajoja kunnioitetaan ja niitä ei pyritä siirtämään käyttämällä väkivaltaa tai sen uhkaa. Ukrainan voitto Venäjästä sodassa on siksi elintärkeää koko Euroopalla. Mikäli toisen maailmansodan…
Hallitus jatkaa sairaanhoitojärjestelmän romuttamista

Marinin hallitus tunnetaan taloudellisesta taitamattomuudesta ja välinpitämättömyydestä. Koronatestaukseen käytettiin 2020 ja 2021 noin 2.000 miljoonaa per vuosi. Sen lisäksi pandemianhoito synnytti, tiukasta rajoituspolitiikasta huolimatta, kohonneet sairaanhoitokustannukset ja kasvaneen hoitovelan. Sen lisäksi pikkuhiljaa paljastuvat lisääntyneen yksinäisyyden aiheuttamat itsemurhat ja lisääntyneet mielenterveyshäiriöt.…
Tavarataloja poistuvan Wärtsilän teollisuusalueen tilalle
Onkilahteen rajautuva Wärtsilän entinen tehdasalue vapautuu piakkoin uuteen käyttöön. Vaasan kaupunki on aloittamassa alueen uudelleenkaavoituksen. Tässä piilee mahdollisuus, miten estämme kaupunkikeskustan näivettymisen ja vahvistamme samalla ekologisesti kestävämmän, tiiviin kaupunkirakenteen kehittymistä. Kiitän ilolla Iskua ja Askoa/Sotkaa, jotka ovat tuoneet huonekalukauppaa keskelle…
Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan

Venäjä tulee hyökkäämään pian ennennäkemättömästi uusista ilmansuunnista Ukrainaan. Toivon kovasti, että näin ei tapahtuisi, mutta valitettavasti se vaikuttaa todennäköisimmältä tulevaisuudelta. Yleensä en tahdo ennustaa mitään ja ehkä tämä ei olekaan ennustus, vaan arvio tulevasta. Pidän todennäköisenä Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan vuoden…
Aluevaalien vaalipuhe – Talouspoliittisia virheitä!
Hyvää päivää kaikille! Minun nimeni on Mika Kivimaa ja olen ehdokas parhaillaan käynnissä olevissa aluevaaleissa. Näissä vaaleissa on kyse valtuutettujen valitsemisesta päättämään uusien sote-alueiden sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluista. Toistan vielä: Näissä vaaleissa on kyse siitä miten sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja…
Silvennoisen väärät väitteet
Ilkka-Pohjalaisessa 1.10.2021 julkaistussa artikkelissa tutkija Oula Silvennoinen esitti näkemyksiään Perussuomalaisista. Löysin tästä lähes aukeaman kokoisesta propagandajutusta 24 väärää väittämää Perussuomalaisista. Koska vääriä väitteitä oli ainakin 24, ajattelin, että kyseinen sanomalehti julkaisisi esittämiäni oikaisuja lyhyen mielipidekirjoituksen muodossa. Olin valitettavasti väärässä ja…
Marinin hallituksen ihmisoikeusloukkaukset
SDP, kuten muutkin vasemmistopuolueet, puhuu usein ihmisoikeuksista. Räikeässä ristiriidassa näiden puheiden kanssa on teot, joilla Marinin punamultahallitus on rikkonut ihmisoikeuksia Suomessa. Keväällä 2020 käyttöönotetulla kokoontumisrajoituksilla sekä asiakasmäärärajoituksilla rikottiin monien oikeutta työhön. Artistit eivät voineet esiintyä, koska kokoontumisrajoitukset rajoittivat yleisön jopa…
Vastuutonta valtiontalouden johtamista
Sipilän hallitus sai hidastettua Suomen valtion velkaantumista noin 1,5 miljardin euron vuositasolle, mutta sekään ei saanut sitä pysäytettyä. Marinin hallitus on päästänyt ohjakset täysin käsistä ja keskittynyt vain rahan jakamiseen ja lainanottoon eikä lainkaan vastuulliseen talouden hoitoon. Suomen taloudellista hyvinvointia…
Kehitysapu uusiksi
Mielestäni Suomen jakaman kehitysavun jakotapa ja -perusteet pitäisi uudistaa täysin! Jotkut tosin kiistävät koko kehitysavun jakamisen mielekkyyden tilanteessa, jossa Suomen valtio velkaantuu yli kymmenen miljardia yhdessä vuodessa, mutta pitkällä tähtäyksellä katsottuna on viisasta ja kohtuullista, että autamme myös muuta maailmaa…
Vapaa yhteiskuntakehitys uhattuna
Yhdysvaltain presidentti D.Trump on levittänyt valheita sosiaalisessa mediassa jo vuosikaupalla. Mediajätit Twitter ja Facebook ovat sulkeneet Trumpin käyttäjätilit pääkaupungin kongressimäen kapinarynnäkön jälkeen. On ilmeistä, että ko. tilejä olisi sensuroitu paljon ankarammin jo paljon aikaisemmin, jos kyseessä olisi joku asemaltaan vähäpätöisempi…
Onnellista joulua ja uutta vuotta 2021!
Toivotan kaikille iloista joulunaikaa sekä terveellistä ja menestyksekästä vuotta 2021! J.K.: Vuonna 2020 olen keskittynyt taloudellisten olosuhteideni parantamiseen, minkä vuoksi aikaa ei ole jäänyt poliittisille kannanotoille niin kuin olisin halunnut. Siksi nettisivuilleni ei ole päivittynyt juuri mitään…
Kauppaliitosta velkaorjuuttajaksi
Uuvutustaktiikalla saavutettu EU-maiden sopimus niin sanotusta elvytyspaketista vie Suomen velkaorjuuteen. Vaikka aavistin valtionjohtomme tyhmyyden, olen silti järkyttynyt siitä millaisiin tähtitieteellisiin summiin yltäviin velkoihin he ovat sitoneet Suomen. Mielestäni, jos tälläisiä ylikansallisia velkasitoumuksia Suomelle tehdään, niiden hyväksymiseen pitäisi olla vähintään neljän…