Mika Kivimaa

kulttuuri

Ruotsalainen syndrooma

Tukholman syndroomaksi sanotaan tilannetta, jossa uhri alkaa puolustaa rikoksentekijää ja pyrkii siihen, että häntä ei rangaistaisi teostaan. Tämä käsite on lähtöisin eräästä pankkiryöstöstä, joka tapahtui 1973 Tukholmassa. Silloin ruotsalaiset pankkiryöstäjän panttivangeiksi ottamat ihmiset alkoivat vilpittömästi puolustaa ryöstäjää ja tukemaan hänen…

Urheiluhalli remontoidaan 2015

Kunnanvaltuusto päätti 9.12.2013 talousarviokäsittelyn yhteydessä remontoida Toholammin urheiluhallin. Remontti tulee tapahtumaan pääosin vuonna 2015, mutta se pitää aloittaa jo ensi vuonna, jotta siihen saadaan valtionapua. Valtionapua voidaan saada muistaakseni 25 % toteutuneista kustannuksista. Valtuusto päätti pienentää korjausbudjettia 400.000 euroa. Sivistyslautakunta on…

Kiinan keisarinaikainen jähmettymä

Maatalous, teollisuus, kauppa, sosiaaliturvajärjestelmä, armeija, yleisimmät asumismuodot, ulkomaansuhteet, liikenne, luonnon puhtaus, uskonnonvapaus jne. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana Kiinassa on muuttunut rajusti miltei kaikki. Olisi helpompi luetella ne asiat, mitkä eivät ole muuttuneet, kuin ne, jotka ovat muuttuneet. Yksi viimeisimmistä muuttumattomista…

Kansakuntien taistelu

Täällä voi kaikkialla nähdä jo mainoksia Expo2010 maailmannäyttelystä, johon myös Suomi osallistuu. Yliopistollani liehuu banneri, jossa lukee ”opitaan Beijingin olympialaisista, hoidetaan hyvin Shanghain maailmannäyttely”. Shanghailla valmistelut ovatkin jo tosi pitkällä ja niin on myös Suomen paviljongin tekijöillä. Maailmannäyttelyn teemana on…

Mitä pahaa monikulttuurisuudessa?

Ennen Perussuomalaisiin liittymistä en ollut koskaan syvällisesti pohtinut, mitä pahaa monikulttuurisessa yhteiskunnassa olisi. Olin ajatellut vain, että pakolaispolitiikassa ei tullut haikailla maailman pakolaisongelman ratkaisemista Suomen voimin ja yliarvioida vastaanottokyky oleskelulupia myöntäessä. Onhan selvää, että lähes poikkeuksetta pakolaisen kotoutuminen ja työnsaanti…