Täällä voi kaikkialla nähdä jo mainoksia Expo2010 maailmannäyttelystä, johon myös Suomi osallistuu. Yliopistollani liehuu banneri, jossa lukee ”opitaan Beijingin olympialaisista, hoidetaan hyvin Shanghain maailmannäyttely”. Shanghailla valmistelut ovatkin jo tosi pitkällä ja niin on myös Suomen paviljongin tekijöillä.
Maailmannäyttelyn teemana on ”parempi kaupunki-elämä”. Tarkoituksena ei siten ole vain uusimman teknologian esittely, vaan teemaa voidaan lähestyä kaikista kulttuurin näkökulmista. Suomen osallistuminen näyttelyyn on siten suuri moniulotteinen kulttuurivientiponnistus.
Kiinalainen kulttuuri on ollut niin vahva, että se on kestänyt nälänhädät, sodat ja myös kommunistisen kulttuurivallankumouksen ajat. Siinä on niin paljon kotoperäistä ammennettavaa, että sen omalaatuisuus ei katoa myöskään globalisaation myllerrykseen. Maailmaa on jo vallannut kolme kiinalaisen kulttuurin aaltoa: kiinalainen ruoka ravintoloinen; kiinalaiset itsepuolustus- ja taistelulajit sekä kiinalainen lääketiede. Nyt on menossa neljäs, vielä enemmän filosofinen aalto, johon kuuluu rakennussuunnittelu- ja sisustusoppi fengshui, qigong, josta tunnetuin suuntaus on taiji sekä konfutselainen yhteiskuntaoppi. Samaan aaltoon voi ehkä laskea vauhdikkaasti ympäri maailmaa lisääntyvän kiinankielen opiskelun.
Kielen oppiminen on aina edellytys kulttuurin syvälliselle ymmärtämiselle, sillä kieli on kulttuurin perusta. Monipuolisen ja runsassanastoisen kiinankielen pohjalta on noussut värikäs kiinalainen kulttuuri.
Eräs suomalaisten ja kiinalaisten suurimpia eroja on ongelmanratkaisu. Kiinalaiset ovat huolettomia ja ratkaisevat ongelmat vasta sitten, kun kohtaavat ne. Suomalaiset ovat hyvin turvallisuushakuisia ja siksi varautuvat ennalta kaikkeen siihen, mikä voi mennä vikaan. Mutta entäpä, jos kaikki meneekin parhain päin? Kertynyt menestys luovutetaan peloissaan pois, esimerkiksi EU:lle. Mitäpä, jos maailmanlaajuiset ympäristöongelmat eivät kaadakaan Kiinan taloutta, vaan ne pystytään voittamaan? Mitäpä, jos yksipuoluejärjestelmä pystyykin lisäämään avoimuutta niin, ettei korruptio nostata lisää sisäisiä levottomuuksia eikä Kiina silti siirry monipuoluejärjestelmään?
Ei ainoastaan maailman suurin valuuttavaranto tee Kiinasta hyvin tulevaisuuteen varautunutta valtiota. Globalisaatiossa ehkä tärkeintä on tuntea sekä oma että yhteistyökumppanin kulttuuri eikä halveksia kumpaakaan. Shanghain oopperan johtaja sanoi eräässä haastattelussa: ”Kansakunnat taistelevat kolmella tasolla: sodassa, taloudessa sekä kulttuurissa”. Hän totesi osuvasti myös ”Me tunnemme lännen paremmin kuin länsi tuntee meidät.” Vaikka suomalaisiin verrattuna täällä harvempi ihminen osaa mitään vierasta kieltä, väittäisin, että länsimaalaisesta, kuten eurooppalaisesta kulttuurista tiedetään keskimäärin enemmän kuin mitä eurooppalaiset tietävät kiinalaisesta kulttuurista. Kaikkein uskomattominta on kuitenkin, että ateistinen Kiina on palkannut länsimaalaisen teologian tohtorin pitämään raamattutunteja Fudanin yliopistossa Shanghaissa.
Tyhmimmät yrittää valloittaa maailman asein, vähän fiksummat jymäyttävät toiset ostamaan paljon kertakulutustavaraa heiltä. Älykkäimmät saavat toiset haluamaan käyttämään heidän palvelujaan, koska heiden tuotteensa antaa parhaimman kokemuksen. Kiina ei ole koskaan aikonut tyytyä olemaan maailman halpatuotantotehdas. Tavoite on tosin haastava, sillä kiinalaisten ei voi väittää olevan muunmaalaisia älykkäämpiä.
Jos maailman kansat eivät ostaisi mitään elokuvia, musiikkia eikä muuta audiovisuaalista tuotantoa USA:sta, Yhdysvaltojen BKT romahtaisi, sillä nämä tuotteet muodostavat rahassa mitattuna suurimman osan USA:n viennistä. Koska yhdysvaltalaiset osaavat myydä kulttuuriaan, heillä on myös taloudellisesti ja sotilaallisesti voimakkain asema maailmassa.
Suomalaisessa kulttuurissa on paljon hyvää myytävää. Myyminen ei kuitenkaan onnistu, ellei tunneta, miten ostaja ajattelee ja mitä hän ihailee. Jos se tunnetaan hyvin ei tuotteella ole niin suurta merkitystä kaupanteossa.
Mika Kivimaa
Shanghai, Kiina