Perussuomalaiset olivat kunnallisvaalien suurin voittaja. Myös Vaasan valtuustoon saatiin perussuomalaisten oma edustus. Vaikka kolmen suurimman puolueen yhteisäänimäärä laski valtakunnallisesti, äänestysprosentti nousi. Tämä kertoo siitä, että ”valtakunnassa kaikki hyvin -politiikka” hitaasti, mutta vakaasti lähestyy loppuaan ja todellisuuden kasvot tulevat yhä useammassa tapauksessa yhä selkeämmin esille. Koska itse toivoisin äänestysaktiivisuuden olevan paljon viimeisintäkin korkeampi, erityinen kiitos niille, jotka pitkästä aikaa äänestivät viime vaaleissa. Kun yli kaksi kolmasosaa aikuisista ihmisistä päättää kaikkien asioista, se on paljon paremmin kuin alle puolet päättäisivät enemmistön asioista.
Olin myös iloinen siitä, että itse pystyin äänestämään täällä Shanghaissa konsulaatissa eikä tarvinnut matkustaa sitä varten mihinkään. Täällä asustaa kuulemma jopa noin 600-700 suomalaista. Shanghain suomalaiset ry vietti lokakuussa 10-vuotisjuhlaansa.
Vaikka shanghailaiset tuntevat Suomen huonommin kuin pohjoiset maanmiehensä, on mukava tunnustautua suomalaiseksi. Presidentti Ahtisaaren saaman Nobelin rauhanpalkinto yksi hyvä osoitus suomalaisesta maltillisuudesta ja pitkäjänteisyydestä, jolla on rakennettu vakaa ja vauras maa. Kun samalla luin hänen jättäneen ottamatta takaisin SDP:n jäsenkirjan presidenttikautensa jälkeen, nousi Ahtisaaren arvostus omassa päässäni toisen, jopa suuremman pykälän.
Suureksi maaksi Kiina on saanut verrattain vähän Nobel-palkintoja. Niitä ei nimittäin jaettu vielä kompassin, paperin ja ruudin keksimisen aikoihin. Maltillisuutta ja pitkäjänteisyyttä täältä kuitenkin löytyy runsaasti. Nyt kansainvälisen rahoituskriisin aikoina maailman talouseliitin puheet ovat kummallisesti antaneet tunnustusta Kiinan talouspolitiikalle. Kummallisesti, siksi että puhe ei ole Kiinan markkinoiden avautumisesta, vaan länsimaihin verrattuna rajoitetumman rahoitusmarkkinan eduista talouskriisin iskiessä. Läntinen talouseliitti ei myönnä tehneensä virheitä. Se sanoo vain nyt tekevänsä sen, mikä on oikein. Tämä kansallistamisaalto on kuitenkin aivan päinvastaista aikaisempaan talouspolitiikkaan nähden.
Diktatuureissa on huonot puolensa, mutta kiistämätöntä on yhteiskunnallisen vakauden periaate edellytyksenä yhteiskunnan kehittymiselle. Kiinan johto vaalii tätä suuresti ei vain oman valtansa takeena, vaan säilyttääkseen tämän kansankunnan kehittymisen perusedellytyksen. Kiinalaisesta näkökulmasta nykyinen hallinto edustaa kultaisten aikojen hallintomallia. Kultaiset ajat ”Yao tian Shun ri” olivat aikoja, jolloin keisarius ei periytynyt sukulaisuuden perusteella, vaan sekä Yao että Shun valitsivat maan hallitsijaksi mielestään kyvykkäimmän henkilön. Demokratiaan verrattuna järjestelmän heikkous on siinä, että valinnan tekee yhdet aivot verrattuna koko kansan aivokapasiteettiin. Toisinaan se voi kuitenkin menestyä hyvinkin. Minkään maan menestystä ei nimittäin kuitenkaan ratkaise johtajan älykkyys, vaan kansan moraali ja ahkeruus.
Mika Kivimaa
Shanghai, Kiina