Mika Kivimaa

Demokratian tuulet

Keskeinen kysymys europarlamenttivaaleissa on, mikä on EU:n todellinen luonne ja sen kehityksen nykyinen suunta? Perussuomalaisten EU-vaaliohjelma tarjoaa tähän tiivistetyn, loistavan, selkokielisen analyysin, joka kannattaa lukea. Puolueen vankka näkemys on, että puhalsivatpa maailman muutoksen tuulet mistä suunnasta hyvänsä, suomalaisten kannalta on parempi keksiä purjeet ja purjehtia yhdessä siihen suuntaan mihin enemmistö haluaa. Vaihtoehtona on nykyinen tilanne, jossa osa laivassa olijoista soutaa eteenpäin ja osa taaksepäin, mutta todellisuudessa laiva ajelehtii merivirran mukana ei-toivottuun paikkaan. Ei-toivottu paikka on tyyni meri, jossa purjeita eli kansanvaltaa ei pysty käyttämään suomalaisten hyödyksi. Suomen hallitukset ovat estäneet kansalta mahdollisuuden äänestää EU:n perustuslaista, joka tekee EU:sta käytännössä liittovaltion. EU-liittovaltio on demokratian tyyni meri, jossa laivat ajelehtivat markkinavoimien virtojen kuljettamia, mutta miehistön jäsenet on innoissaan, koska he luulevat kulkusuunnan olevan heidän työnsä ansiota. Matkustajista monet sen sijaan ovat jo merisairaita.

Puolueeni ei vastusta meren olemassaoloa, vaan tahtoo pelastaa sen kansainvälisen yhteistyön areenaksi. Orjuuteen pitää puuttua jo ennen orjakaalereiden vesillelaskua.

Mika Kivimaa

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.