Mika Kivimaa

Turkkia ja Libanonia pitää auttaa

Suomi on osa sitä kansainvälistä yhteisöä, joka pyrkii olemaan ummistamatta silmiään siltä pahalta, joka tapahtuu ympäri maailmaa. Yksi pahoista kriiseistä on jo yli viisi vuotta kestänyt Syyrian sisällissota. Tämä sota on raunioittanut maan ja ajanut miljoonia ihmisiä sotaa pakoon ulkomaille.

Mielestäni meillä on moraalinen vastuu auttaa sodan uhreja, koska olemme ihmisiä. Kuitenkin apu pitää organisoida niin, että avustusvarat käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Tämän vuoksi Suomen ei pidä lähteä Ruotsin tielle ja ottaa pakolaisia entistä enemmän. Jokaisella miljoonalla eurolla pystymme auttamaan huomattavasti useampia ihmistä kriisialueen lähellä kuin kuljettamalla ihmisiä sieltä Suomeen.

Enemmistö syyrialaisista on paennut Turkkiin ja Libanoniin. Turkiin paenneista 1,6 miljoonasta syyrialaispakolaisesta noin 220.000 asuu pakolaisleireillä. Yli miljoonasta Libanoniin paenneista kymmenet tuhannet ovat majoittuneet libanonilaiskoteihin. Turkki on sanonut käyttäneensä 4 miljardia dollaria pakolaiskriisin hoitamiseen. Kansainvälinen yhteisö on auttanut Turkkia yhteensä vain muutamalla kymmenellä miljoonalla. Turkin hallituksen mukaan vain 15 prosenttia leirien ulkopuolella elävistä pakolaisista saa humanitaarista apua järjestöiltä. Sveitsi on tukenut jo kauan libanonilaisia pakolaisia majoittavia perheitä.

Mielestäni Suomen valtion ei pitäisi ottaa yhtään syyrialaista pakolaista Suomeen, vaan auttaa heitä Syyrian naapurimaissa. Alhaisemman kustannustason vuoksi pystyisimme siten auttamaan useampia pakolaisia ja lisäksi heidän olisi helpompi palata kotimaahansa sodan päätyttyä. Mikäli jotkut suomalaiset haluavat ottaa esimerkkiä ystävällisistä turkkilaisista ja libanonilaista ja majoittaa pakolaisia kotiinsa, Suomi voisi myöntää kyseisen määrän pakolaisviisumeita. Pakolaisten kotoutuminenkin sujuisi tehokkaammin, kun he asuisivat suomalaisten kotona. Lisäksi humanitääristä apuakin voitaisiin käyttää työllistämiskeinona siten, että rahoilla palkkattaisiin avustustyöntekijöitä kriisialueille sen sijaan, että kutsutaan avunsaajat Suomeen nauttimaan paikallisesta työttömyydestä.

Näin ollen katson, että perussuomalaisten uusi kehitysapumalli on hyvin kannatettava. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

Mika Kivimaa (ps)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.