Minut ja W. H. on tuomittu avioeroon 30.8.2016. Avioliittoni on siis virallisesti päättynyt.
Olisi ehkä viisaampaa olla kommentoimatta asiaa yhtään julkisesti, mutta en malta olla sanomatta muutamaa lausetta. Tämä on tietysti ikään kuin pakoilua syyllisyydestä eron tapahtumiseen, mutta siitä huolimatta muutama lause:
Minä hain avioeroa yksin. Kukaan ei ole täydellinen, en minäkään. En kuitenkaan tyytynyt kärsimykseen. Muut keinot eivät onnistuneet. Siksi olisin halunnut erota jo aikaisemmin. Tein parhaani. Tein mielestäni virheen aloittaessani seurustelun hänen kanssaan. Erehtyminen on inhimillistä.
Kumpikaan ei ole pettänyt (huoruus) toista puolisoa avioliiton aikana. Jos kuitenkin haluat ehdottomasti ajatella, että koko syy eroon on minussa, ajattelet kuin narsisti, joka tahtoo aina olla oikeassa ja jolle on tärkeää se kuka on oikeassa – ei se miten riita lopetetaan. Voit tutustua narsismiin asiallisesti katsomalla tämän videon. (Oikeudellinen huomautus: En vihjaa kenenkään olevan narsisti.)
Ihanteellista ja Raamatun mukaista olisi, että eläisin lopun elämääni yksineläjänä, mutta tuskin pystyn siihen. Sen sijaan etsin elämänkumppania (naista), jonka kanssa rakkaus voi olla lahja eikä vaatimus.
Minulla on yhteishuoltajuus yhteiseen lapseeni entisen puolisoni kanssa ja se on mielestäni paras mahdollinen ratkaisu lapseni näkökulmasta katsoen. Olen ollut tyytyväinen päätökseeni erota ja tuskin tulen katumaan tätä päätöstä myöhemminkään, koska tapanani ei ole katua elämänkulkuani, vaikka se onkin epätäydellinen kuten kaikkien ihmisten elämä on. Ihmiset katuvat enemmän sitä, mitä jättävät tekemättä kuin sitä mitä tekivät.
Mika Kivimaa