Mika Kivimaa

Ulkopolitiikka

Kauppapolitiikka

Mielestäni paras lähtökohta Suomelle olisi hoitaa taloussuhteensa EU-maita kohtaan ETA:n kautta eli Euroopan talousalueen jäsenenä. ETA:n jäsenenä Suomi on Euroopan vapailla sisämarkkinoilla. Tällöin Suomi voisi päättää myös itse suhteistaan muihin valtioihin ja muihin talousliittoihin. En näe uhkaa talouskasvulle siinä, että joku EU:n ulkopuolinen valtio (esim. USA tai Venäjä) ei tahtoisi antaa suomalaisille tuotteille suunnilleen yhtä alhaisia tullirajoituksia kuin EU:lle. EU:n ulkopuolella oleminen joissakin tilanteissa saattaisi säästää Suomen tuontikiellolta tai muulta kauppasodan toimenpiteeltä.

Yleensä ottaen vaikeimmat valtioiden väliset kauppapolitiikan kiistat koskevat maataloustuotteiden kauppaa. Suomen mahdollisuudet kasvattaa kansantalouden tuloa maataloustuotteiden viennillä ovat melko huonot. Siinä, kuten muidenkin tuotteiden kaupassa Akilleen kantapää on vientituet. Oman maan tuotanto ehkä on valtion tukemaa ja sitten vielä sen vientiä muihin maihin tuetaan. Minä en hyväksy vientitukia, mutta mielestäni Suomen ei pidä olla tukematta omaa tuotantoaan, jos muutkin niin tekevät, mutta sen viennin mahdollisuuksien tulee perustua tuotteen laatuun ja markkinointitaitoon eikä vientitukiin eli tuotteen hintaan.

Maataloustuotteiden kansainvälisessä kaupassa pitäisi lähteä mielestäni siitä, että vientitukia ei hyväksytä, mutta muutoin sallitaan kansainvälinen kilpailu myös niiden maataloustuotteiden osalta, joita tuotetaan kotimaassa, kuitenkin turvaten omilla maataloustuilla suomalaisen tuotannon säilyminen ja hintakilpailukyky kotimaan markkinoilla. Suomella on oikeus ja velvollisuus omaan maataloustuotantoon, mutta meillä ei ole kykyä tuottaa näitä tuotteita niin halvalla, että ne olisivat sen tähden hyvin haluttuja myös muissa maissa. Laadulla myytäville suomalaisille maatalouden vientituotteille on annettava mahdollisuus menestyä maailmalla.

Täytyy muistaa, että missään Euroopan maassa oleva maataloustuotanto ei säilyisi, jos maailman maataloustuotteiden kauppa olisi täysin rajoituksetonta. Tällainen tilanne olisi sekä kuljetusmatkojen vuoksi energiaa suuresti tuhlaava, ja tällöin ekologisesti katsottuna luontoa tuhoava, sekä lisäksi turvallisuuspoliittisesti erittäin vaarallista. ”Ei koira ruokkivaa kättä pure.” Eli suomalaiset olisivat silloin sen tahon poliittisia orjia, josta ruoka tulee. Kaikkein suurin vaikutus olisi kuitenkin ehkä työllisyysvaikutus. Maataloustuotanto ei työllistäisi merkittävästi enempää väkeä kehitysmaissa kuin nykyään, vaikka toisikin enemmän tuloja sinne. Suomessa taas (ja muissa Euroopan maissa) syntyisi paljon työttömyyttä, jota ei voitaisi paikata jonkun muun alan työllä, koska kehitysmaissa ei olisi kuitenkaan riittävästi rahaa ostaa täällä tuotettuja kalliita uusia tuotteita. Työttömyys aiheuttaisi köyhyyttä Euroopassa ja siten näilläkään ihmisillä ei olisi varaa ostaa ja käyttää ”niitä uusia korkean tuottavuuden tuotteita ja palveluita”. Katso teksti: ”maatalouden merkityksestä”.

Kauppapolitiikassa Suomen tulee pyrkiä tasapuoliset mahdollisuudet kansainväliseen kauppaan luovaan, avoimeen kaupankäyntiin, joka tarkoittaa alhaisia tullimaksuja huomioiden kotimaisen tuotannon haavoittuvaisuuden taso.

EU:hun ei pidä ottaa enää yhtään uutta jäsenmaata. Sen sijaan kaikille Euroopan maille ja Turkillekin tulee tarjota mahdollisuutta liittyä Euroopan sisämarkkina-alueeseen ETA-jäsenyyden puitteissa.

Rahapolitiikka

Viime vuosikymmenten kokemusten sekä maailman parhaiden talousteorioden mukaan eri alueden on parasta käyttää omaa valuuttaansa. Mahdollisuutta käyttää euroa Montenegron tavoin kuulumatta EU:n liittovaltioon voidaan kuitenkin harkita, sillä euro on ollut vakaa valuutta ainakin toistaiseksi. Kuitenkin, koska Suomen kansantalous on huomattavasti Montenegroa suurempi ja kehittyy eri tahtia kuin EU-maiden taloudet, paras vaihtoehto on todennäköisesti oman valuutan (markan) käyttö. Tällöin voidaan välttää pitkään jatkuva tilanne, jossa Suomen valuutta on ”liian vahva” ja siksi rajoittaa suomalaisten yritysten ulkomaanmyyntiä.

Itsenäisen rahapolitiikan pohjana pitää olla vakaa talouspolitiikka ja pyrkimys velattomaan valtiontalouteen. Suomen valuutan pitää olla kelluva suhteessa muihin maailman valuuttoihin. Kiinteän kurssin aiheuttamat pakottavat devalvaatiot auttavat vain hetkellisesti suurteollisuuden vientitoimintaa, mutta aiheuttavat menetyksiä pienille yrityksille ja yksityisille kansalaisille rahanarvon yht’äkkiä romahdettua. Euro on hyvä asia, koska se tuo hajontaa US dollarin dominoivalle maailmankaupalle, mutta Suomen ei pidä tuhota omaa kansantalouttaan itselleen epäedullisen vaihtoehdon tukemiseksi. Tärkeämpää kuin valuutanvaihdon vältettävyys matkusteltaessa Euroopassa on koko kansakunnan toimeentulon turvaaminen.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Puolustuspolitiikan pohjana pitää olla hyvin hoidettu ulkosuhteiden politiikka. Itsenäisen puolustuksen uskottavuus varmistetaan nykyaikaisella, riittävällä kalustolla ja yleisellä asevelvollisuudella. Suomen armeijan olemassaolon ensimmäinen tarkoitus on luoda voima, joka saa ajatuksen tänne hyökkäämisestä tuntumaan mielettömältä, mutta joka ei synnytä hyökkäysuhkaa muita maita kohtaan. Toinen tarkoitus on yleisen asevelvollisuuden toteuttaminen käytännössä, jolla luodaan sisäistä turvallisuutta maamme rajojen sisäpuolella. (jotta eivät vain he, jotka todella haluavat käyttää aseita, osaisivat niitä käyttää)

Puolustusvoimille tulee lisätä määrärahoja puolustuksen uskottavuuden takaamiseksi. Useimmilla mailla puolustusbudjetti on noin 2 % valtionbudjetista, Suomella hiukan yli yhden. Mitään prosenttimäärää ei pidä pitää kuitenkaan tavoitteena. Puolustus tulee järjestää hajautettuna aluepuolustuksena. Kaikki nykyiset varuskunnat pitää säilyttää ja Kontiolahden varuskunta ja Kauhavan lentokoulu pitää avata uudelleen. Päätös jalkaväkimiinojen käytöstä luopumisesta pitää kumota.

Nykypäivänäkin valtiot täytyy valloittaa loppujen lopuksi jalkaväen avulla täydelliseen voittoon päästäkseen ja jalkaväkimiinat ovat ennen kaikkea tärkeä pelote tällaisia aikomuksia vastaan. Niitä käytettäessä taas miinakentistä tehdään tarkat kartat ja tarpeettomat miinat voidaan siksi poistaa turvallisesti sodan jälkeen. Jalkaväkimiinojen käyttökielto ei vähentäisi olennaisesti vakavien vammautumisien määrää todellisessa sodassa. Rypälepommien käyttö pitää kieltää.

Suomen valtion tulee pitää sotilaallista puolueettomuusasemaansa puolustuspolitiikan kulmakivenä. Sodanaikainen puolueettomuus on mahdotonta saavuttaa, ellemme ole jo rauhan aikana sotilaallisesti puolueettomia. Sotilaallisen liittoutuneisuuden valittaessa olisi hyvin epätodennäköistä, että sodan aikana Suomen maa-alue välttyisi pommituksilta. Vaatimukset NATO-jäsenyydestä pitää torjua myös kansainvälisen terrorismin ehkäisemiseksi. Nykyisessä maailmantilanteessa Suomen on hyvä säilyttää rauhankumppanuussopimus NATO:n kanssa, mutta yhteisiin sotaharjoituksiin pitää osallistua hyvin valikoidusti ja harkiten. Suomen on hyvä säilyttää asemansa WEU:ssa tarkkailijana, mutta ei liittyä siihen jäseneksi, koska järjestöllä ei ole omaa arvovaltaa, vaan se hukkuu NATO:n jalkoihin.

Mikäli terrorismi lisääntyy huomattavasti Euroopassa ja terroristit eivät erota Suomea muista EU-maista, on parempi erota Shengen-passiliittosopimuksesta, jotta rajatarkastuksilla voidaan ehkäistä terroristi-iskuja Suomessa. Eroaminen Shengen-alueesta olisi hyväksi etenkin (ihmis-)salakuljetuksen, huumeiden välittämisen estämiseksi, alkoholin verotuksen korottamisen mahdollistamiseksi sekä kausiluontoisen, työperäisten maahanmuuton tilastoimiseksi.

En näe varsinaista uhkaa, että Venäjä kehittyisi kohti diktatuuria. Ääriaineksia, jotka takertuvat historiallisiin kansakuntanäkemyksiin, on yhtälailla jokaisessa Euroopan maassa. Näin kuitenkin voi käydä ja se pitää ottaa huomioon Suomen turvallisuuspolitiikassa. Suomi ei ole valmis venäläisten viisumivapauteen. Siihen pitää kuitenkin valmistautua, jotta se olisi mahdollista, jos demokraattinen kehitys Venäjällä ei kadoa kokonaan. Lähivuosina venäläisille ei pidä myöntää viisumivapautta Suomeen.

Kansallinen ja kansainvälinen terrorismi pohjautuu mielestäni ennen kaikkea epätoivon ilmapiiriin, jossa jatkuva köyhyys on yksi epätoivoa synnyttävä tekijä. Tähän yhdistettyinä uskonnollisuus ja ennakkoluuloiset perinteet synnyttävät heikkotahtoisista ihmisistä terroristeja. Parasta terrorismin ehkäisyä on siten taloudellisen hyvinvoinnin jako kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ja valistus ihmisten tasa-arvon kunnioittamisen tärkeydestä.

Kansainvälisten suhteiden politiikka

Suomen pitää edistää rauhaa, solidaarisuutta ja hyvinvointia maailmassa kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen kautta. Tärkeää on ymmärtää, että laaja hyvinvointi edellyttää solidaarisuutta, solidaarisuus rauhaa, rauha luottamusta, luottamus hyväksyntää ja hyväksyntä tasa-arvoa.

Mielestä Suomen tulee ottaa osaa rauhanturvatoimintaan muissa maissa resurssiensa puitteissa. Suomen ei pidä kuitenkaan osallistua rauhaanpakottamistehtäviin.

Valtionbudjetista menee lisäksi nykyään monta promillea EU-jäsenmaksutappioon; lähialueen kehitysapuun siis. Mikäli terveydenhuolto- ja vanhustyön nykytilan korjaamisen jälkeen valtionbudjetissa olisi varaa, kehitysapumäärärahoja voitaisiin mielestäni nostaa, mutta ei tällaisessa tilanteessa. Tärkeämpää on lopettaa kehitysapurahojen jako kehitysmaiden budjettiapuna ja ohjata kaikki rahat kehityksen luomiseen käytännönläheisten kehitysapujärjestöjen kautta, kuten Suomen punaisen ristin ja suomalaisten lähetysjärjestön kautta.

Kioton ilmastosopimuksen tarjoama mahdollisuus metsänistutusprojektien rahoittamisesta kehitysmaissa hyvityksenä omana päästökiintiön ylityksestä pitäisi käyttää hyvähsi mahdollisimman laajasti sen sijaan, että Suomi maksaisi ja ostaisi päästökiintiöitä muilta mailta rahalla. Tällaiset toimet hidastaisivat ilmastonmuutosta ja toisivat lisäksi töitä suomalaisille, jotka lähtisivät näihin metsäprojekteihin.

Suomen ei pidä vaatia sotien jälkeen luovutettujen alueiden palauttamista Suomelle. Tällainen vaatimus olisi vaarallinen esimerkki muille Euroopan valtioille toisen maailmansodan jälkeen muutettujen rajojen muuttamisesta. Jos luovutettuja alueita tarjotaan Suomella, mielestäni ne tulee ottaa vastaan (mikäli venäjänkielen virallinen asema ei ole ehtona), mutta ei silloinkaan alueita, jotka ovat 100 kilometriä lähempänä Pietaria. Taloudellisesti Petsamon sataman palauttaminen olisi paljon merkittävämpää Suomelle kuin luovutetun Karjalan palauttaminen.

 


Olet varmasti jostain asiasta eri mieltä kanssani, mutta jos sellaisia asioita ei ole aivan mahdottoman paljon, mietipä kuinka paljon tiedät muiden kansanedustajaehdokkaiden näkökannoista eri asioihin. Jos et tiedä paljoakaan, voi olla, että hän ajattelee asioista hyvinkin paljon erilailla kuin luulet.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.