Mika Kivimaa

Päästöjä ei pidä lisätä

Mielestäni Suomen ei pidä lisätä vuosittaista hiilidioksidipäästöjensä määrää. Kuitenkin, vaikka uskonkin, että ilmaston lämpeäminen on ihmisen jouduttamaa, Suomen päästömäärää ei pidä väkisin laskeakaan nykyisestä. Perustelen mielipiteeni seuraavilla syillä:

Suomi on jo saavuttanut Pariisin ilmastosopimuksen 2020-tavoitetason etuajassa. Suomessa on lisäksi WHO:n tutkimusten mukaan maailman paras ulkoilma. Tähän vaikuttaa paljon se, että Suomen metsät sitovat puolet Suomen ilmansaasteista biomassaansa. Tämä on tekijä, minkä vuoksi eri maiden hiilidioksidipäästöjä ei voi suoraan vertailla syyttävä sormi ojossa ilman, että otetaan huomioon paljonko tuottamiaan päästöjä kyseinen maa pystyy välittömästi poistamaan ilmakehästä. Metsien lisäksi myös suot sitovat hiilidioksidia ilmasta, varsinkin ojitetut suot.

Suomen nykyinen päästömäärä per asukas ei ole maailman huippuluokkaa, vaan suunnilleen samaa suuruusluokkaa kuin maailman suurimmalla saastuttajalla Kiinalla. Suomi tuottaa vuosittain asukasta kohti laskettuna noin 8,3 tonnia, Kiina 7,2 tonnia, USA 17 tonnia ja Qatar 48 tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Tutkijoiden mukaan, jos Kiina ei tee mitään päästöjensä vähentämiseksi, maailman keskilämpötila nousee 2,7 astetta, vaikka koko muu maailma leikkaisi päästöjään 80 %. On siis tärkeää, että Suomi suuntaa ilmastopoliittiset toimenpiteensä niin, että niillä voidaan pakottaa pahimmat saastuttajat lopettamaan päästöjensä kasvattamisen. Vaikka Suomi vähentäisi omat päästönsä nollaan jo alle kymmenessä vuodessa, se ei pelasta maailmaa eikä Suomea kasvihuoneilmiöltä ja sen dramaattisilta seurauksilta.

Lisävaateet suomalaiselle teollisuudelle ja energiantuotannolle päästöjen vähentämisessä voivat aiheuttaa tehdastuotannon kannattamattomuutta täällä ja tuotannon siirtymistä sinne, missä se kannattaa paremmin, koska päästörajoitussäädökset ovat lievemmät. Lisäksi työttömyys lisääntyisi Suomessa. Teollisuustuotannon lisääntyessä Itä-Aasiassa sekä kehitysmaissa päästöt per tuotettu tavaratonni lisääntyvät enemmän kuin tuotannon lisääntyessä Suomessa. Tämä on hyvin negatiivista maapallolle. Siksi ”savupiipputeollisuuden” pitäminen Suomessa on ekoteko. Päästöjen vähentämiseksi pitää mielestäni koko ajan kehitettää edistyksellisempää teknologiaa, mutta sen käyttöönotto tulisi perustua muihin syihin kuin pelkoon sakkomaksuista.

Näin ollen mielestäni Suomen tulee sitoutua kansainvälisesti uusiin päästövähennyksiin vasta sitten, kun Kiinan päästöt kääntyvät laskuun ja Yhdysvaltain päästöt per asukas laskevat melko lähelle suomalaista tasoa. Sitä ennen olisi syytä pohtia tuotannon päästöperusteisia tuontitulleja kulutuksen ympäristövaikutusten minimoimiseksi.

 

Mika Kivimaa (ps)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.