Mika Kivimaa

Nyt kaikki PPO:n kevätkokoukseen!

PPO:n hallitus on jäsenkunnan pyyntöä halveksien päättänyt osuuskunnan kevätkokouksen viikonpäiväksi perjantain 23.5. ja pitopaikaksi Raahen, joka on kaukana suurimmasta osasta jäsenkuntaa eikä ole myöskään osuuskunnan kotipaikkakunta. PPO:n hallituksen tavoitteena on tässä kokouksessa muuttaa osuuskunnan sääntöjä mieleisekseen niin, että PPO muuttuu sijoitusosuuskunnaksi. Tällä tavoin hallitus ja toimitusjohtaja, pyrkivät mitä ilmeisemmin tekemään osuuskunnasta välineen, joka ohjaa puhelinliiketoiminnasta saadut voittorahat suurimmille omistajille. Sääntöjä muuttamalla yhtiön osuuksilla voidaan käydä kauppaa ja hallituksen jäsenet voivat itse hankkia lisää osuuksia niin, että he myöhemmin pääsevät suurimpina omistajina nykyistä helpommin päättämään voittorahojen käytöstä.

Tavallisesti jäsenen omistamalla kolmella 120 euron arvoisella jäsenosuudella on oikeasti ainakin yli 4300 euron arvo. Sinun, joka omistat PPO:n jäsenosuuksia, kannattaa ehdottomasti mennä kevätkokoukseen ja vastustaa hallituksen esityksiä, ellet halua ottaa riskiä, että omaisuutesi arvo romahtaa huonon kaupankäyntihinnan vuoksi. Jos hallituksen esitykset menevät läpi, et voi saada rahojasi enää ollenkaan pois, ellei kukaan halua ostaa osuuttasi. Kokoukseen pitää ilmoittautua kirjallisesti, esim. sähköpostitse, perjantaihin 16.5. klo 16.00 mennessä. Yli 4300 euron tähden kannattaa menettää jopa yhden päivän työpalkka. Purkamalla osuuskunta hallitusti voit saada tuon yli 4300 euroa – jopa verottomana, jos purkaminen tehdään useamman vuoden kuluessa.

Mika Kivimaa
Toholampi

 

One thought on “Nyt kaikki PPO:n kevätkokoukseen!

  1. Mika Kivimaa Post author

    PPO puhelinosuuskunnan purkamista kannattavat jäsenet onnistuivat puolittain kevätkokouksessa. He saivat estettyä yhtiön hallituksen esityksen läpimenon. Onneksi olkoon! Heidän omat sääntömuutosesitykset eivät kylläkään menneet myöskään läpi. Tämä havaittiin jo kokouksen kestäessä vaivanloisesti eteenpäin ja sääntömuutosasioista ei lopulta äänestetty ollenkaan, vaan esitykset vedettiin pois. Toimintatarkoitusta vastaamaton tila siis jatkuu pattitilanteena yhtiössä. PPO:n hallitus on muuten tehnyt tänä vuonna uusia sijoituksia PPO sijoitus Oy:n piikkiin. Toivottavasti ne tuottavat rahaa. Pääosa Osuuskunta PPO:n tytäryhtiön PPO sijoitus Oy:n sijoituksista on kuitenkin edelleen eräiden pankkien sijoitusrahastoissa. Itse en ollut mukana kokouksessa, koska en omista yhtään PPO:n puhelinliittymäosuutta, enkä ole koskaan omistanutkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.