Mika Kivimaa

EU:n liittovaltiokehitys pitää pysäyttää

Gallup-tutkimukset povaavat äänestysaktiivisuuden huimaa nousua EU-parlamenttivaaleissa. Taloustutkimuksen tiedustelu ennakoi yli 60 % äänestysaktiivisuutta Suomessa. Tämän epäillään johtuvan siitä, että monet Suomalaiset ovat nyt ymmärtäneet, että äänestämättä jättäminen ei toimi protestina. Päinvastoin se aiheuttaa useamman EU-liittovaltiomyönteisen ehdokkaan valituksi tulemisen, sillä he, joiden intohimona tai ihanteena on yhtenäinen EU, kyllä äänestävät.

Myös muiden EU-maiden kuin Suomen kansalaiset ovat vihastuneet alati jatkuvaan tukipakettipolitiikkaan ja EU:n puuttumiseen jokaikiseen asiaan. Britannian päähallituspuolue on vaatinut Britannian EU-jäsenyyssopimuksen uudelleen neuvottelemista. Suomikin voisi tehdä samoin, sillä meidänkään jäsenyyssopimus ei ole kovin suotuisa, vaan maksamme EU:lle vuosittain yli 450 miljoonaa enemmän kuin saamme sieltä takaisin. Hollannin hallitus on julkaissut 54 kohdan toimenpidelistan, joilla vaaditaan rajoja EU:n yhdentymiskehitykselle. Monella mittarilla mitattuna EU on jo enemmän liittovaltiomainen valtio kuin Amerikan Yhdysvallat. Perussuomalaiset tahtovat olla tässä Britannian ja Hollannin EU-kriittisessä viiteryhmässä. Ilman suunnanmuutosta EU määrää pian myös sosiaaliturvasi tason ja sen paljonko Suomen pitää ottaa uusia köyhyyspakolaisia.

Nyt Suomessa on kyseessä ”kaksipuoluevaalit”. Joko äänestät Perussuomalaisia, jotka kannattavat kansallisvaltioita ja edustavat Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa -ryhmää tai muiden puolueiden ehdokkaita, joista kaikki istuvat EU-parlamenttiryhmissä, jotka kannattavat yhä tiiviimpää Euroopan liittovaltiota. EU:n ihannoijat eivät luovu idealismistaan, siksi suurin osa nykyisistä EU-parlamentaarikoista täytyy vaihtaa, jotta liittovaltiokehitys voi pysähtyä. Sitä ennen kun enemmistö suomalaisista haluaa luopua kokonaan poliittisesta integraatiosta ja keskittyä sellaiseen yhteistyöhön, jota me tarvitsemme, meidän on parasta olla jatkamatta vallan luovuttamista EU:lle. EU-Parlamentilla on valta lopettaa vallan rohmuaminen Brysseliin. Valitse ehdokkaasi!

Mika Kivimaa

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.