Mika Kivimaa

vanhustenhoito

Koululaiset haistelemaan hometta ja vanhukset yksin kotiin?

Toholammin Kleemolan koulun lakkautushanke etenee tahmeasti, mutta pysähtymättä. Vaikka kirkonkylän alakoulussa on oireiltu jo pitkään homeen vuoksi, kunnanhallituksen jäsenet, kolmea lukuunottamatta, eivät vieläkään ymmärrä Kleemolan koulun sulkemishankkeen järjettömyyttä. Etenkin Keskustan paikallisosaston johtohenkilöt ajavat koulun lakkautusta. Sivistystoimenjohtajan laskelmien mukaan säästöä Kleemolan…

Kunta kuntalaisia varten

Perussuomalaiset käyvät vaaleihin muistaen, että kunta on kuntalaisia varten. Kunnille on annettu itsehallinto, jotta se voisi toimia parhaiten kuntalaisten parhaaksi. Ajat ja haasteet muuttuvat, mutta parhaat ratkaisut saadaan aina silloin, kun otetaan paikalliset olosuhteet huomioon. Toholammin perussuomalaiset kannattavat kunnan aktiivista…