Mika Kivimaa

Perussuomalaiset, inhimillisyyttä kiitos!

Olen ihmetellyt jo kauan Perussuomalaisen puolueen johdon pelisilmää: Eihän hallitukseen menty vain yhdeksi hallituskaudeksi? Ei Suomea pelasteta neljässä vuodessa. Sen, että hallitustyössä joutuu tekemään kompromissejä, äänestäjät kyllä ymmärtävät. Mutta jos kompromissejä sanotaan Perussuomalaisten linjaksi, silloin kannatus rapisee nopeasti. Erityisen nopeaa se on siksi, koska Perussuomalaisten äänestäjäkunta on suurelta osin liikkuvia äänestäjiä ja herkästi nukkumaan jääviä äänestäjiä.

Koska hallitusyhteistyö syö luonnollisesti puolueen kannatusta jonkin verran, ei sitä pitäisi murentaa lisää muista syistä. Vilpittömästi puolueen arvojen eteen työtä tekevien jäsenten erottaminen kolauttaa puolueen uskottavuutta pahasti. Varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ei ole ensimmäinen tapaus. Koska esitettyä rikettä ei ole vielä todistettu, kyse on selvästi poliittisista syistä erottamisesta. Jos erottaminen tapahtuisi henkilötietolain rikkomuksen perusteella, olisi rangaistus mielestäni liian kova. Tai ainakaan se ei olisi loogisessa linjassa puolueen aikaisempaan suhtautumiseen lain rikkomiseen. Viittaan tällä Jussi Halla-ahon saamaan tuomioon. Lakiin on turha vedota, jos sitä noudatetaan sen mukaan, mikä mielletään oikeudenmukaiseksi laintulkinnaksi. Kyllä muitakin rangaistuksia, kuin puolueesta erottaminen, voidaan antaa.

Eikö puolueen johto ymmärrä, että käräjöinti Tynkkysen virheen vuoksi johtaa negatiiviseen mediaryöpytykseen, joka vetoaa myös perussuomalaisia äänestäneihin ihmisiin, toisin kuin Olli Immosen ympärillä tapahtunut mediamyrsky? Puolueemme johdossa on monia erittäin älykkäitä ja viisaitakin ihmisiä, joilla useimmilla on kristinuskoon pohjautuva moraali. Siksi minun on mahdoton ymmärtää, miksi avointa kritiikkiä puolueen toimintamalleja kohtaan ei saa esittää. Pelätäänkö Soinia enemmän kuin Jumalaa? Ainoastaan siksi, koska hallitsija on ehdottoman oikeudenmukainen, Jumalan valtakunnassa ei ole demokratiaa. Kaikki ihmisissä on puutteita ja siksi on keksitty demokratia määrittämään oikeus ja kohtuus maallisissa asioissa. Pitää pystyä näkemään ero siinä, millainen kritiikki edistää puolueen tavoitteiden näkyvyyttä mediassa ja millainen kritisoi itse tavoitteita. Ensimmäinen kuuluu terveen puolueen omaan toimintaan, jälkimmäinen taas toisille puolueille.

Se, että joku erotetaan siksi, että hän ei ole kunnolla vastannut selvityspyyntöön, ei ole inhimillistä. Ihailin Soinin inhimillisyyttä silloin, kun hän ei hylännyt Tony Halmetta hänen julkisista mokistaan huolimatta. Soini on sanonut, että tätä puoluetta ei ole rahalla rakennuttu eikä sitä rahalla tuhota. Näin olkoon. Ei kannatta tuhota myöskään epäinhimillisyydellä.

Mika Kivimaa
perussuomalainen järjestöaktiivi

 

2 thoughts on “Perussuomalaiset, inhimillisyyttä kiitos!

  1. Mika Kivimaa Post author

    Julkisuudessa on levitetty viestiä, että Sebastian Tynkkynen olisi halunnut Perussuomalaisten jättävän hallitusyhteistyön. Se ei pidä paikkansa. Hän vain vaati koolle perussuomalaisten puolue-elinten eli puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja puolueen eduskuntaryhmän yhteiskokousta pohtimaan nykyistä hallitustilannetta. Hänen perustelunsa hallitusohjelman rikkomisesta on uskottavat. Voin lähettää sinulle halutessasi Sebastianin selvityksen siitä, miten hallitusohjelmaa on rikottu. Perussuomalaiset ovat ensimmäistä kertaa hallituksessa ja siksi on mielestäni hieman ymmärrettävää, että muut hallituspuolueet ovat aluksi vieneet heitä kuin pässiä narussa. Ei helposti, mutta kuitenkin liikahdettu on väärää suuntaan. Mielestäni puolueen pitää nyt ryhdistäytyä. Siinä onkin onnistuttu hyvin marraskuun aikana.

  2. Mika Kivimaa Post author

    Sebastian Tynkkynen hyväksyttiin puoluehallituksen toimesta takaisin Perussuomalaiset r.p.:n jäseneksi. Kiitos puoluehallitus, oikein tehty! Nyt usko demokraattiseen vaikuttamiseen perussuomalaisessa kansanliikkeessä voi jälkeen palata ja vahvistua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.