Mika Kivimaa

Miksi äänestyskäyttäytymisen muuttaminen on kovin vaikeaa?

Olen pohtinut ja ihmetellyt, miksi äänestäjien on hyvin vaikea muuttaa äänestämiskäyttäytymistään eduskuntavaaleissa edellisiin vaaleihin verrattuna. Monet ihmiset äänestävät samaa puoluetta edelleen riippumatta siitä, miten puolue on toiminut viime kauden eduskunnassa.

Median lietsoma ”pääministerivaali” -ajatus sitoo äänestäjiä – etenkin Keskustan ja SPD:n mahdollisia äänestäjiä – yhä enemmän puolueisiin, jotka eivät käytännössä kuitenkaan toimi sellaisen oikeudenmukaisuuden puolesta, mitä monet äänestäjät pitävät oikeudenmukaisuutena. ”Eihän ainakaan ole parempi, mikäli sen toisen puolueen johtaja pääsee pääministeriksi”, ihmiset ajattelevat.

Venäjällä saakin äänestää paitsi jonkun ehdokkaan puolesta myös joitain ehdokkaita vastaan samoissa vaaleissa. Mielestäni meidän ei tulisi käyttää ratkaisuna kuitenkaan Venäjän mallia.

Valitettavan monet äänestäjät ajattelevat suurinpiirtein näin: ”Kyllä se olisi jo aika päättäjien ajatella sairaanhoitajien / eläkeläisten / yksityisyrittäjien / kyläkoulujen tilannetta.” Sitten he äänestävät sitä ”omaa puoluetta” niin kuin ennenkin, joskin parhaimmillaan ehkä jotain toista ehdokasta.

Suhde siihen ”omaan” puolueeseen on kuin suhde ystävään. Kun ystävä pettää, halutaan antaa ystävälle anteeksi ja jatkaa niin kuin mitään vakavaa ei olisi tapahtunutkaan. Tony Halme kirjoitti: ”Jumala armahtaa, minä en”. Vaikuttaa siltä, että nykyään Suomessa tilanne on ennemminkin: ”Kansa armahtaa, puoluejohtajat eivät” Tällöin on kansalaisella ilmeisesti tietyssä mielessä sama asenne kuin puoluejohtajalla: Puolueesta on tullut itsetarkoitus. Puoluetta tärkeämpää ei enää olekaan se, miten sen edustajat vaikuttavat yhteiskunnan kehitykseen. Timo Soini ei henkilökohtaisesti hylännyt edes rikollista ystäväänsä, mutta esti onneksi häntä asettumasta uudelleen ehdokkaaksi.

Jos hyvä ystävä muuttuu ja ei puolustakaan enää niitä arvoja, mitä hän on ennen puolustanut, luottamus ystävään katoaa. Silloin monen ihmisen kohdalla vie usein vuosia, ennen kuin pystyy uudestaan luottamaan kehenkään ihmiseen. Samoin on puolueuskon laita.

On sanottu, että vallankumouksia tekevät vain köyhät ja syrjäytetyt. EU ja viime hallitukset eivät ole kaiketi vielä syrjineet tarpeeksi paljon heikkoja ja vähävaraisia.

Perussuomalaisille puolue ei ole itseisarvo, vaan välinearvo. Ei kuitenkaan välinearvo valtataistelua varten, vaan oikeudenmukaisuuden edistämistä varten.

Mika Kivimaa
Vaasa

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.