Mika Kivimaa

Keskusta

Muuttoliikettä ei saa luoda väkisin

Valtakunnan “totuudentorvi” J.Vartiainen saa työpaikkansa VATT:n selkänojalla mielipiteensä kuulumaan laajasti Suomessa. Lauantain 18.10. Keski-Pohjanmaassa uutisoitiin hänen näkemystään “maaltamuuttoa ei saa estää väkisin poliittisilla päätöksillä”. Kyllä tilanne on mielestäni aivan toisin päin. On useita poliittisia tekijöitä, jotka yllyttävät muuttamaan maalta kaupunkiin.…

EU murtaa Suomen puolustuksen uskottavuuden

EU:n selkeät aikeet luopua periaatteesta, että maanviljelyn tulee voida jatkua kaikissa jäsenmaissa myös tulevaisuudessa, on vakava uhka Suomen huoltovarmuudelle. Tämän aikeen osoittaa siis nykyiset aikomukset painostaa ja houkutella suomalaiset sokerijuurikkaan viljelijät luopumaan juurikkaanviljelystä sekä suunnitellut korvaukset tanskalaiselle Daniskolle Suomen viimeisen…

YLE:n puolueellisuuden perusta

Satuin löytämään mielenkiintoisen vaalilain muutoksen, mikä lain mukaan oikeuttaa Yleisradion johdon itse päättämään, mistä puolueista tai poliittisista asioista yleisö on kiinnostunut. Tämä on ilmeisesti myös todellisena perusteena sille Perussuomalaisten nuorisojärjestön syrjinnällä YLE:n radio-ohjelmassa, josta kerrottiin Perussuomalaisen nro:ssa 3/2007. Puoluelain (10.1.1969/10)…

EU säätelee ALV:tä

ALV tuli Suomeen EU-jäsenyyden myötä. ALV:n käyttöönotto oli yksi jäsenyyden ehto. Nykyisin siitä olisikin vaikea luopua, koska valtion tuloista käsittääkseni hyvin suuri osa tulee ALV:n myötä. SDP ja Kokoomus vastustavat ruoan ALV-prosentin laskua. Silloin, kun on puhe maataloustuista, demareiden mielestä…

Miksi äänestyskäyttäytymisen muuttaminen on kovin vaikeaa?

Olen pohtinut ja ihmetellyt, miksi äänestäjien on hyvin vaikea muuttaa äänestämiskäyttäytymistään eduskuntavaaleissa edellisiin vaaleihin verrattuna. Monet ihmiset äänestävät samaa puoluetta edelleen riippumatta siitä, miten puolue on toiminut viime kauden eduskunnassa. Median lietsoma ”pääministerivaali” -ajatus sitoo äänestäjiä – etenkin Keskustan ja…