Mika Kivimaa

Ulkoistuksella voidaan turvata sote-palvelujen saatavuus

Jytan peruspalvelulautakunta päätti, että Toholammilla on jatkossa vain hoitajavastaanotto terveyskeskuksessa eikä ollenkaan lääkäriä lääkäreiden vaikean rekrytointitilanteen vuoksi. Tämä on tekosyy ja törkeää Toholammin kuntalaisten sortamista! Toholampia on sorrettu myös pyrkimyksillä lopettaa Mirjamituvan toiminta kokonaan ja jättää vanhukset vaihtoehdottomuuden piiriin. Lähellä oli myös, ettei Toholammin röntgentoimintaa lopetettu paikallisen röntgenhoitajan virkavapaan vuoksi. Kiurun viranhaltijat eivät myöskään tahto valmistella kotihoitopalveluiden avaamista yksityisille palveluntarjoajille kuin vain ruuhkahuippuja tasoittavana ostopalveluna.

Edustaako Jytan toiminta sitä kuuluisaa keskipohjalaista yhteistyöhenkeä? Kaikki Kaustisen seutukunnan kunnat ja Kannuksen kaupunkikin ovat pikkupaikkakuntia, joiden on vaikea sitouttaa lääkäreitä asukkaikseen lääkäripulan vallitessa maassaamme. Lääkäripulasta saamme yhä “kiittää” porvaripuolueita sekä ay-puolueita, jotka ovat sen koulutuspolitiikallaan luoneet.

Toivoisin Keski-Pohjanmaan maaseutukunnilta yhteistyöhenkeä, jolla sotepalvelut voitaisiin oikeasti turvata tulevaisuudessa. Eduskunnan keittelemä sotesoppa ei tule turvaamaan niiden saatavuutta. Lääkärin on syytä tavata potilas tulevaisuudessakin samassa huoneessa eikä vain netin välityksellä. Kiurun eli Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymän uusi perussopimus vähentää merkittävästi Jyta-alueen kuntien päätösvaltaa suhteessa Kokkolan kaupunkiin. Sellaista sopimusta ei olisi pitänyt hyväksyä sokeasti “kun ei mitään parempaakaan ole tiedossa” -mentaliteetillä. Toholammilla yritin 7.12.2015 pidetyssä valtuuston kokouksessa virittää keskustelua aiheesta, mutta kukaan muu ei lähtenyt keskustelemaan asiasta. Esitin sopimuksen hylkäämistä ja jouduin jättämään lopulta eriävän mielipiteen pöytäkirjaan Toholammilla, koska mielestäni Toholammin ei kannata olla mukana sellaisessa organisaatiossa jossa sillä ei ole omaa äänioikeuttakaan. Näin tulee käymään uuden perussopimuksen myötä.

Nyt toivoisin Toholammin kunnanhallitukselta rohkeampia ratkaisuja. Kunnanvaltuustoon en valitettavasti pysty toivoani kiinnittämään, koska se ei mielestäni edes keskustele päätösehdotuksista.

Lähipalveluja tuskin tullaan määrittelemään uuteen sotelakiin, minkä vuoksi on selkeä vaara, että maaseutukuntien peruspalvelut tulevat heikkenemään tulevaisuudessa, jos ja kun K-P:n peruspalveluja tuottavat kuntaorganisaatiot päättävät asioista. Sote-uudistuksen tultua voimaan, kunnilla ei ole enää oikeutta järjestää itse terveyspalveluja. Siksi katson, että yhteisyritys on kuntayhtymää toimivampi ratkaisu, jotta palvelutaso ei romahtaisi.

Kunnat voisivat ulkoistaa sote-palvelut kuntien ja yksityisen yrityksen yhteisomistamalle yhtiölle. Jos tämän toteuttaisi samalla tyylillä kuin Etelä-Pohjanmaalla Alavus, Kuortane, Ähtäri ja muut kuusiokunnat yhdessä, Kaustisen seutukunnan harvaanasutuilla maillakin voitaisiin turvata lääkäripalvelut tulevaisuudessa. Kuusiokunnissa on lääkärin vastaanottoajat lisääntyneet merkittävästi järjestelyn myötä. Yhteisyrityksessä mahdolliset voitot eivät myöskään menisi pörssisijoittajien taskuun.

Mika Kivimaa (ps)
Kokkola

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.