Mika Kivimaa

Vuodeosasto suljetaan jo 1.9.2013

Maanantain valtuustonkokouksessa pääroolin sai kunnan välitilinpäätöksen käsittely. Siinä yhteydessä kuulin kunnanjohtajan antaneen – ilmeisesti heinäkuussa – luvan JYTA:n peruspalvelulautakunnalle lakkauttaa Toholammin vuodeosasto jo syyskuun alusta lähtien. JYTA:n peruspalvelulautakunta oli sittemmin tehnyt tästä päätöksen. Kunnanjohtaja kertoi kunnanhallituksen antaneen hänelle valtuuden tarvittaessa toimia vuodeosastoa koskevissa asioissa, eritoten vuodeosaston hoitajapulaan liittyen. Toimintatapaa kritisoitiin usean valtuutetun taholta, mutta asiaa pidettiin kuitenkin väistämättömänä lopputuloksena.

Valtuusto oli siis päättänyt jo aikaisemmin, että vuodeosasto suljetaan, mutta sulkemisen ajankohtaa ei ollut päätytty ”ennen 2015 vuoden loppua” tarkemmin. Tämä sai ymmärrättävästi jotkut sairaanhoitajat etsimään uutta työpaikkaa, joka olisi olemassa 2015 jälkeenkin. Ei heitä ymmärtääkseni olisi irtisanottu 2015 vuonnakaan, vaan siirretty muihin tehtäviin Toholammilla tai muihin JYTA-alueen kuntiin. Sairaanhoitajat, kuten muukin hoitohenkilöstö ovat JYTA:n palkkalistoilla, eivät Toholammin kunnan työntekijöitä. Ihmiset vaan useasti tykkäävät suunnitella itse elämäänsä eivätkä olla toisten heittopusseina. Kyllä Toholammilla tarvitaan jatkossakin sairaanhoitajia. Älkää muuttako pois Toholammilta. Sairaanhoitajia joudutaan lisäämään kotisairaanhoidon tehtäviin, koska uusi vanhuspalvelulaki vaatii kotisairaanhoitoa.

Kunnanjohtaja selitteli toimintaansa potilasturvallisuudella. Se olisi hänen mukaansa vaarantunut, jos Toholammin vuodeosasto olisi jatkanut toimintaansa vaajaalla henkilöstöllä. Perustelu on mielestäni heikko, koska JYTA:lla on erityinen ”sissiyksikkö” eli sairaanhoitajia, joiden päätyö on toimia sijaisena siellä missä sijaista tarvitaan koko JYTA-alueella. Tässä osastossa on ollut luemma tosin myös työntekijävajausta, mutta ei julkisia palveluita järjestetään tai ei järjestetä sillä perusteella, että työntekijöitä on tai ei ole saatavissa. Ne täytyy järjestää lain velvoittamana. Toholammin kunnanvaltuusto taas päättää miten ja missä palvelut järjestetään. Nyt lopetusaikataulu päätettiin siis ilman kunnanvaltuuston hyväksyntää.

Mielestäni ihmisiä ei pidä pitää epävarmuudessa, joten kun on päätetty lakkauttaa, niin lakkautetaan sitten suht’ nopealla aikataululla. Tärkeintä on kuitenkin, että potilaat saavat hyvää hoitoa. Vuodeosasto palvelut keskitetään nyt Lestinjokilaakson asukkaiden osalta Kannukseen, vaikka siellä olevat tilat ovatkin vanhempia kuin Toholammin osastotilat. Surullisinta on, että nyt vuodeosastolle joutuvat ihmiset joutuvat herkemmin myös olemaan siellä yksin, koska läheisten ei ole niin nopea käydä katsomassa sairasta Kannuksessa kuin omassa kuntakeskuksessaan. Toholammin väestö on nykyään paljon vähäisempi kuin silloin, kun sairaalaosasto on perustettu Toholammille. Tämä tarkoittaa sitä, että jos vuodeosastolla on yhtä paljon potilaita kuin ennen, potilaita per asukas on enemmän kuin ennen. Hoitajien vähimmäismäärävaatimukset per potilas ovat myös suuremmat kuin menneinä aikoina. Tämä kaikki tekee kustannuksista taakan kunnalle. Männistön palvelukoti ei taas ole laitos, minkä vuoksi siitä koituvat kustannukset saa veloittaa asukkailta.

Vuodeosasto kuitenkaan ei ole pääsyypää Toholammin kunnan huonoon taloustilanteeseen; luultavasti vain pieneltä osin. Tappiokehityksen pääsyy on huonosti toimiva JYTA-alue yhteistyö. Osavuosikatsauksen raportti oli ilahduttavasti huomioinut jo itse aikaisemmin kuulumani ilmiön: Kokkolan keskussairaalan henkilökunta ei arvosta Toholammin terveyskeskuksen tekemiä tutkimuksia, vaan, kun ihminen lähetetään Kokkolaan jatkotutkimuksiin, keskussairaala suorittaa uudestaan samat perustutkimukset, mitkä tehtiin jo Toholammilla. Paitsi, että tämä aiheuttaa täysin turhia kustannuksia, se myös pitkittää potilaan avunsaantia vaivaansa. Aivan hullua toimintaa!

Tietysti tappiontekijöinä ovat kaikki erikoissairaanhoitoa vaativat sairaidet ja vaivat. Kuten aikaisemmin blokissani totesin, valtuutetuille ei ole esitetty laskelmia siitä, että tuoko vuodeosaston lakkauttaminen säästöjä Toholammin kunnalle. Pahoittelen äänestäjilleni sitä, että en ole ehtinyt vaatia sellaisia ajoissa. En ole ehtinyt henkilökohtaisen elämäni vuoksi. Kuten monilla muillakin, minullakin on oma työ ja perhe, joka kuitenkin sijoittuu poliittisen elämän edelle.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.